perjantai 25. joulukuuta 2009

Suomen pakkasessa..

Nyt siis kirjoitellaan jo Suomen kamaralta, tultiin 22.pvä ja vielä oli pientä säätämistä taas lentojen kanssa, kun menimme Goan kentälle ja näytimme lentolippua Delhiin (jonka olimme siis jo varanneet Suomesta), niin saimme kuulla, etä se lentoyhtiö oli mennyt konkkaan n. pari kk sitten eli ei kun ostamaan uudet liput ja onneksi pääsimme samana pvänä Delhiin, josta sitten seuraavana pvänä Suomeen. Todella ihana oli nähdä läheisiä ihmisiä !(muuten tätä pimeyttä ja kylmyyttä ei vielä niin kovasti kerennytkään ikävöidä;) Vaikka 2 kk on Intian kokoisessa maassa todella lyhyt aika, niin paljon tuli nähtyä ja koettua, kaikkinensa reissu sujui odotettua paremmin ja joku on joskus sanonut, että vaikka Intiaan ei menisikään oppimaan itsestään tai mistään mitään, niin Intia opettaa kaikesta huolimatta ja tämä kyllä piti paikkansa. Se on niin ihmeellinen maa monella tapaa ja homma siellä toimii omalla tavallaan oikein hyvin, eipä Suomea ja Intiaa voi oikein ruveta vertailemaankaan, sen verran erilaisia maita ovat. Erityisesti jäi mieleen ihmiset, maisemat, tunnelma ja asenne, kyllä itsellä olisi paljon opittavaa siitä elämäntavasta, välillä (?) vaan tuntuu sokeutuvan aika pahasti tämän kaiken yltäkylläisyyden keskellä..Sanonta "matkailu avartaa" pitänee paikkansa;) Nyt maha killillään kaikista jouluruoista on kiva muistella kaikkea kokemaansa ja varmaan riittääkin muistelemista pitkäksi aikaa. Ja se on varma asia, että Intiaan on palattava :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti